Henttosten alkuperä

Henttosen suvun eri haarat ovat kotoisin Karjalan Kannakselta, jossa heitä oli jo ainakin 1540-luvulla. Alueen vanhimmissa maakirjoissa on kaksi Henttosta isäntinä Jääsken Venepohjan kylässä, jota alettiin myöhemmin nimittää asukkaiden mukaan Henttolaksi. Vanhimmat nimeltä tunnetut esi-isät, joista ainakin osa suvusta polveutuu, olivat Pietari Ollinpoika (synt. noin 1570-1575, kuoli viimeistään 1634) ja hänen poikansa Olli Pietarinpoika, jotka olivat isäntinä Henttolassa. Olli oli rakuuna (hakkapeliitta) 30-vuotisessa sodassa Kustaa II Adolfin raskaassa ratsuväessä ja kaatui Puolassa 1634. Myös hänen poikansa oli rakuuna.

Henttola, joka kuului Antreaan vuodesta 1721 lähtien, on varmuudella useimpien Henttosen sukuhaarojen alkukoti. Pyhäjärven ja Sakkolan sukuhaarojen alkuperää ei toistaiseksi tiedetä, mutta nekin ovat ainakin 1600-luvulta. Lisäksi joillakin sukuhaaroilla on 1700-luvulla ollut jokin muu sukunimi, ja toisaalta joidenkin sukuhaarojen Henttonen-nimi on muuttunut muuksi.

Sotia Henttosten kotiseuduilla

Henttosten kotiseutujen yli on kulkenut lukuisia sotia. Niiden seurauksena Ruotsin ja Venäjän raja halkaisi alueen eri aikoina eri kohdissa.

Kannaksen itäosat, mm Pyhäjärvi kuuluivat edestakaisin Ruotsiin ja Venäjään.

Isonvihan jälkeisessä rauhanteossa 1721 Kannaksen etelä- ja itäosat joutuivat Venäjän puolelle. Raja kulki Jääsken ja Kirvun poikki, ja Henttola jäi Venäjälle. Venäjän puoleisista Jääsken ja Kirvun kylistä muodostettiin Antrean pitäjä. Pikkuvihan jälkeen 1743 koko Kaakkois-Suomi Kymijokeen asti joutui Ruotsilta Venäjälle.

Suomen sodan (1808-1809) seurauksena Venäjän vallan alle joutui lisää Ruotsin alueita. Suomenkielisistä seuduista vain kaistale Länsipohjan (Västerbottenin) maakuntaa jäi Ruotsille. Tsaari lupasi Suomelle autonomian. Venäjän valtaamat uudet alueet liitettiin 1812 niihin suomenkielisiin alueisiin, jotka Venäjä oli ottanut isonvihan ja pikkuvihan aikana. Näitä vanhoja valtauksia alettiin kutsua Vanhaksi Suomeksi. Itäisen Kannaksen, mm Pyhäjärven asukkaista oli tullut Venäjän alamaisina lähes maaorjia, ja autonomian aikana he joutuivat ostamaan omat maansa takaisin itselleen.

Ajoittain Henttoset saivat elää rauhassa ja viljellä peltojaan. Savilahti, Vuoksen matala lahti, ulottui ennen Antrean Henttolaan, mikä selittääkin Henttolan kylän vanhan nimen Venepohja. Vuoksen tulvat vaivasivat alavia rantoja ja haittasivat maanviljelyä. Tästä syystä antrealaiset saivat viranomaisilta luvan perata Kiviniemen kosken, jolloin Vuoksen pääreitiksi muuttui Käkisalmen reitin asemesta Suvannon-Taipaleen reitti v.1857. Savilahden pinta aleni yli kolme metriä. Pääosa lietteisestä vesijättömaasta kuivattiin pelloiksi. Alueen useita kyliä kutsutaan yhteisellä nimellä Savilahti.

Henttosten kotiseutujen asukkaat olivat vuosien 1939-1940 talvisodan päättymiseen asti suomalaisia riippumatta siitä, mihin valtakuntaan alueet kulloinkin kuuluivat. Vain Viipurissa asui suomalaisten lisäksi mainittavammin muita kuin suomalaisia, nimittäin lähinnä ruotsalaisia, saksalaisia ja 1700-luvulta lähtien myös venäläisiä.

Neuvostoliitto aloitti talvisodan 30. marraskuuta 1939. Talvisodan päätyttyä Kannaksen, Laatokan Karjalan ja Raja-Karjalan väestö joutui lähtemään kotiseudultaan. Talvisodan rauha ehti kestää reilun vuoden, kun syttyi jatkosota kesäkuussa 1941. Suomi valtasi menetetyt alueet korkojen kanssa, ja ihmiset pääsivät muuttamaan takaisin kotikonnuilleen - tosin aivan kaikki eivät niin tehneet. Monen takaisin kotiin muuttaneen oli korjattava sodassa tai miehityksen aikana vaurioitunutta kotiaan ja navetta- ym rakennuksia. Monen koti ja rakennukset olivat täysin tuhoutuneet.

Jatkosodan jälkeen 1944 venäläiset vaativat mm Karjalan kannaksen itselleen. Neuvostoliitto määräsi jälleen, että asukkaiden oli poistuttava alueelta. Neuvostoliitto sulki suomalaisilta käytännöllisesti katsoen koko Karjalan useiden vuosikymmenten ajaksi. Henttoset ja muut Kannaksen entiset asukkaat pääsivät katsomaan vuosisataisia kotiseutujaan ensimmäisen kerran vasta Neuvostoliiton hajoamisen aikoihin. Tarjolla oli karmeita yllätyksiä. Käsittämätön hävitysvimma oli ulottunut - ja yhä ulottuu - luovutetun alueen hautausmaihin, hautakiviin ja hautamuistomerkkeihin. Kirvun kirkon viereen venäläisen olivat perustaneet varuskunnan, ja aivan hautausmaan päälle rakentaneet tykkivarikon, joka vasta 1990-luvun lopussa siirtyi siitä pois. Lukemattomia taloja ja kyliä oli tuhottu sodan jälkeen, ei siis sodassa. Hävitykseltä säästyneihin koteihin oli muuttanut vieraita ihmisiä. Seuralliset karjalaiset ovat kuitenkin solmineet tuttavuus-, jopa ystävyyssuhteita joihinkin kotikyliensä ja kotiensa valtaajiin.

Henttonen-nimen alkuperä

Pirjo Mikkonen, Sirkka Paikkala, Sukunimikirja (uudistettu laitos, Otava 2000):

"Muinaissaksalainen henkilönimi Heimrich on ilmeisesti levinnyt monina kansanomaisina muunnoksina Suomeenkin jo paljon ennen kuin maassamme on alettu viettää kansallispyhimys Henrikin päivää. Lukuisiin muunnoksiin kuuluvat Henti, Hentti, Hentto, Hentu, Henttu, joista kaikista on kehittynyt sukunimiä varsinkin Etelä-Karjalassa ja Pohjois-Pohjanmaalla." --- "Eri muunnoksia ei ole kovin tarkkaan pidetty erillään Karjalan 1500- ja 1600-luvun lähteissä: vielä silloin eivät nähtävästi ole eriytyneet sukunimet Henttinen, Hentilä, Henttonen, Henttu, Henttunen, Hentula ja Hentunen. Varmaan Hentto ja Henttu ovat puheessakin vaihdelleet, mutta lisää horjuvuutta on syntynyt kirjoitustavan takia."

Varhaisimmat Henttoset, Henttiset, Hentuset ym

Etunimet kirjoitettiin vielä 1500-luvulla melko usein suomalaisessa muodossa, esim. Antti tai ruotsalaisen oikeinkirjoituksen mukaan Anti, mutta sen jälkeen täysin ruotsiksi, esim. Anders eikä Antti. Kirkonkirjoissa käytettiin mm. 1700-luvun lopulla ruotsin ohella jossain määrin latinaa, esimerkkinä nimi Andreas. Vanhassa Suomessa, siis alueella, jonka Venäjä sai Ruotsilta vuosien 1721 ja 1743 rauhanteoissa, asiakirjojen kieli oli saksa ennen autonomiaa.

Kirkonkirjat oli kirjoitettava suomenkielisissä seurakunnissa suomeksi vasta vuodesta 1880 lähtien, ja niihin aikoihin etunimiäkin vihdoin taas alettiin merkitä suomalaisessa muodossa. Myös suomalaiset suku- ja paikannimet oli siihen asti kirjattu usein ruotsinkielisen oikeinkirjoituksen mukaan. Kirjoitusasu vaihteli, koska kirjurit eivät aina tienneet, miten nimi pitäisi kirjoittaa. Vanhoissa asiakirjoissa etu- ja sukunimet saatettiin kirjoittaa pienillä alkukirjaimilla.

Itäsuomalaiset "-nen"-päätteiset sukunimet olivat vielä 1700-luvulla ja 1800-luvun alussa itse asiassa "-in"- tai "-inen"-päätteisiä, esim siis Henttoin ja Henttoinen. Myöhempi läntinen vaikutus muutti ne nykyiseen muotoon, ja mm. Henttonen-nimen kirjoitusasu vakiintui nykyiseksi vasta 1800-luvun puolivälin jälkeen.

Edellä mainitussa Mikkosen ja Paikkalan Sukunimikirjassa luetellaan mm. seuraavat vanhoista asiakirjoista löydetyt Henttoset, Henttuset, Henttiset yms:

  • Jääskessä 1549 per henton, 1558 p henttoine(n), 1554 peer hentulan, 1558 Tomas henti ja Tomas petarin poi(ca) hentu, 1564 Tomas henttuin(en) [Sukunimikirjassa ei mainita, onko kyseessä Antrea vai "Ydin-Jääski". Luultavasti monet em henkilöistä asuivat Henttolassa, joka myöhemmin kuului Antreaan]
  • Muolaassa 1551 Bertill Hendoijnn, 1565 henduine(n), 1563 Per Henttine(n)
  • Viipurin pitäjässä 1557 h Hendoine, 1559 Hen(rik) hentti(nen)
  • Kivennavalla 1566 Matti Henduine, 1558 M Henttonn • Hiitolassa 1616 Huodar Hentoinenn
  • Raudussa 1617 Jörenn Henduin
  • Suistamolla 1618 Rigo hendunen
  • Sakkolassa 1645 Hanss hentoinen, 1647 Henttoinen.

Professori Veijo Saloheimo on teoksessaan "Viipurinkarjalaiset kotona ja maailmalla" (Suomen Sukututkimusseuran julkaisuja 57, Helsinki 2006) nykyaikaistanut vanhat horjuvat kirjoitustavat, ja hän listaa seuraavat Henttoset:

  • Antreassa 1540-luvulla kaksi
  • Kivennavalla 1540-luvulla Heino ja Olli Henttonen
  • Suistamolla 1618 Paavila Henttonen

ja seuraavat Hentuset:

  • Muolaassa 1540-luvulla Paavo Hentu
  • Jääskessä 1544 Lasse
  • Kivennavan Ahjärvellä 1560 Ihannus, Pihlaisissa Matti
  • Uudenkirkon Vammelsuussa 1560 Pekko ja Inossa Vesteri Hentunen
  • Impilahden Ruokojärvellä 1618 Riiko Hentunen
  • Suistamolla 1618 Paavila Hentunen.

Annikki Ylösen mukaan (Jääsken kihlakunnan historia I, vuoteen 1700. Jääsken kihlakunnan historiatoimikunta, Imatra 1957) Henttonen-nimi esiintyy maakirjoissa

  • Jääsken Wenehpohjan kylässä 1544.

Henttolasta (joka myöhemmin kuului Antreaan) käytettiin silloin nimeä Venepohja, koska Vuoksen matala lahti, Savilahti, ulottui Henttolaan asti.

Käkisalmen läänin tuomiokirjoista löytyy Henttosia muiden muassa seuraavasti:

  • Anders (Antti) Hentzinen (myöhemmin Hentoinen) v. 1657 - ainakin 1671, asui Pyhäjärven Miissuassa lähellä Sakkolan rajaa.
  • Peter, Lars, Anders ja Clemet Hentoinen, kaikki em. Andersin poikia, 1600-luvun lopulla. Näistä ainakin kolmella ensinmainitulla oli poikia. Peterillä oli poika Mats (Matti), joka mahdollisesti oli Adam (Aatu) Henttosen isä. Adamista alkaa yksi Pyhäjärven Henttosten sukuhaara, ks. sukukirjan perhetaulu 2606.
  • Sakkolan Haitermaassa (Lobrolassa) asui Sigfred (Sihvo) Hentoinen ainakin 1668 - 1695. Hänen sukuhaaransa alkaa sukukirjassa sivulta 471.

Yllä ei ole lueteltu kaikkia varhaisimmista asiakirjoista löytyviä Henttosia, Henttisiä, Henttusia yms.

Suvun leviäminen ennen 1900-lukua

Kirkonkirjat alkavat alueen eri pitäjissä 1600-luvun lopulla ja 1700-luvun alkupuoliskolla. Asiakirjoissa on pitkät aukot isonvihan ja pikkuvihan aikana. Muuttajia ei ole helppo saada selville aina edes kirkonkirjojen avulla, mutta vielä hankalampaa se on ilman niitä.

Professori Veijo Saloheimo on tutkinut Inkerinmaalle muuttaneita ja löytänyt vuoden 1643 henkikirjasta Heikki Henttosen, jonka kolmihenkinen perhe oli muuttanut Jääsken Savilahdesta Kelttoon Oserkaan (henkikirja KA 9656:779v, katso Veijo Saloheimo: Inkerikkoja, savakkoja ja äyrämöisiä. Inkerinmaan tulomuuttajat ja sisäiset liikkujat vuoden 1643 henkikirjan mukaan. Joensuun Yliopisto, Karjalan Tutkimuslaitoksen moniste No 10/1991).

30-vuotinen sota nieli yhä lisää Suomen miehiä. Ei ihme, että moni lähti karkuun, myös Hannes Henttonen Jääsken Henttolasta v. 1640 (KA 8562:273, katso Veijo Saloheimo: Itäsuomalaista liikkuvuutta 1600-luvulla. Savosta ja Viipurin-Karjalasta poismuuttaneita. Suomen Sukututkimusseuran julkaisuja 46. 1993).

Karjalan kannaksen länsiosissa oli käytössä Länsi-Suomen tapa, jossa asukas sai sukunimen talon mukaan eikä perintönä isältään. Tämä oli melko yleistä Viipurin maalaiskunnassa, ja myös Jääskestä ja Antreasta löytyy tapauksia, joissa sukunimi ei periydy. Jo ainakin vuonna 1723 oli Johanneksen pitäjän Revonsaaressa Henttola-niminen kylä (ks. Viipurin Läänin väestöluettelo 1723, mf ES2693). Osa sen asukkaista merkittiin 1700-luvun lopusta lähtien asiakirjoihin sukunimellä Hentula, Hentola tai Henttola, ja joitakin erityisesti 1800-luvun puolella nimellä Henttonen.

Antrean ja Jääsken sisäisiä muuttoja tapahtui 1700-luvulta alkaen paljon. Useita Henttosten perheitä muutti Antrean Henttolan kylästä pikkuvihan loppuvaiheessa tai päätyttyä 1742-43 Jääsken Hyppälään ja Rossilaan.

Pyhäjärven Henttosten oli vaikea muuttaa 1700-luvulla ja vielä 1800-luvun alussa, sillä venäläiset olivat syösseet heidät lähes maaorjan asemaan.

Uusille paikkakunnille muutettiin 1700-luvulla seuraavasti:

  • viimeistään 1760-luvulla Käkisalmeen (Pyhäjärveltä?)
  • Kirvun ensimmäiset Henttoset v. 1781 Jääsken Hyppälästä Lietlahteen (useita perheitä).
  • Ruokolahden ensimmäiset Henttoset v. 1783 Jääsken Hyppälästä Suikkalaan (useita perheitä).
  • Viipurin maalaiskunnassa asui viimeistään 1790-luvulla muutamia Henttosen perheitä, ja ainakin yksi mies muutti Antrean Savilahdesta v. 1794 Viipurin mlk:n Kavantjärvelle kotivävyksi.

Valitettavasti Viipurin maalaiskunnan rippi- ja henkikirjoissa on aukko 1700-luvun lopulla, joten on vaikea selvittää, mistä alkaen ensimmäiset Henttoset ovat asuneet siellä. 1800-luvulla Henttosia muutti töihin Pietariin. Etelä-Karjalan ja Inkerinmaan ulkopuolelle Henttosia muutti nähtävästi vasta 1800-luvun lopussa tai 1900-luvun alussa.

DNA-tutkimus sukututkimuksen apuna

Sukututkimus voi nykyisin ulottua esihistoriaan, tosin ilman nimiä, päivämääriä ja tarkkoja paikkakuntia.

Ihmisen perinnölliset ominaisuudet ovat hänen kromosomeissaan tai tarkemmin sanoen, kromosomien sisältämissä DNA-molekyyleissä. Mies perii Y-kromosomin isältään, joka on perinyt sen isältään, joka vuorostaan on perinyt sen omalta isältään jne. Y-kromosomien tiettyjen markkerien perusteella miehet ryhmitellään haploryhmiin eli geneettisiin "klaaneihin". Kun tunnetaan riittävästi eri kansojen geenejä, voidaan vertailemalla selvittää kymmenien tuhansien vuosien taakse, mistä päin maailmaa mieshenkilön isän-isän-isän-jne -ketjun geenit ovat kotoisin. Samoin voidaan selvittää mitokondrio-DNA:n analyysin avulla sekä mies- että naishenkilön äidinpuoleisten sukulaisten muinaisia liikkeitä, toisin sanoen äidin-äidin-äidin jne -ketjun geenien alkuperää. Myös naiset ryhmitellään haploryhmiin.

Useat laboratoriot tekevät DNA-tutkimuksia, joilla pyritään selvittämään eri sukujen sukulaisuutta silloin, kun sitä ei sukututkimuksen keinoin pysty selvittämään arkistolähteiden puuttuessa. Vaikka menetelmällä on rajoituksensa, sen avulla voi silti löytyä geneettisiä sukulaisia yllättävistä maista ja paikoista. Yhteinen esivanhempi on voinut elää useita satoja, jopa tuhatkin vuotta sitten.

Suomi DNA -projekti Suomi DNA -projekti kerää DNA-tietoja henkilöistä, jotka asuvat Suomessa, ovat muuttaneet Suomesta tai voivat jäljittää suoran isä-ketjun tai suoran äiti-ketjun esivanhemmistaan Suomeen. Tuloksia on nähtävillä internetissä sivustolla http://www.familytreedna.com/public/Finland . Sieltä löytyy karttoja, joihin on haploryhmittäin merkitty projektiin osallistuneiden henkilöiden esivanhempien nimiä ja syntymäpaikkoja. Kartoissa on jo pari tuhatta suomalaista. Kuka tahansa voi osallistua projektiin. Se tapahtuu tilaamalla em. sivujen kautta näytteenottopaketin, joka maksaa vajaasta sadasta eurosta lähtien, riippuen siitä, kuinka laajan tutkimuksen haluaa teettää. DNA-näyte rapsutetaan huolellisesti poskien sisäpuolelta ja lähetetään USA:an, jossa se käsitellään nimettömänä. Sieltä ei lähetetä tuloksia kenellekään; ne ovat ainoastaan internetissä ja ne näkee syöttämällä paketin mukana tulleen tunnuskoodin. Tuloksena saa tietää geneettisen haploryhmänsä koodin eli "klaaninsa" sekä summittaisen maantieteellisen reitin, mitä kautta omat geenit ovat todennäköisesti tulleet kymmenien tuhansien vuosien kuluessa Itä-Afrikasta. Sieltä me nimittäin kaikki olemme, "Aatamin ja Eevan" jälkeläisiä tai oikeastaan "Aatamien ja Eevojen" jälkeläisiä; heitä nimittäin oli pieni heimo, ja kaikilla miehillä sama ja kaikilla naisilla sama haplotyyppi - tai ainakin niillä, joiden jälkeläisiä elää tänä päivänä. Jos haluaa, voi antaa nimensä ja sähköpostiosoitteensa amerikkalaiseen tietokantaan, jolloin saa vastineeksi tietokannassa olevien lähimpien geneettisten sukulaistensa sähköpostiosoitteet.

Jos haluaa, voi antaa luvan julkaista em. sivustolla vanhimman tietämänsä isän-isän-isän jne (tai äidin-äidin-äidin jne) nimen, syntymäpaikan ja -ajan sekä kuolinajan ja -paikan. Sivuilta voi helposti hakea myös esi-isänsä (tai esiäitinsä) lähimmät geneettiset Suomesta kotoisin olleet sukulaiset. Oma nimi ei tule näkyviin internetiin, ja esivanhempansa tiedot voi poistaa sieltä.

DNA-tutkimukset ja Henttosten alkuperä?

Suomalaisugrilaisten kansojen sukulaisuus ei pohjaudu rotuun tai kulttuuriin, vaan kielisukulaisuuteen. Vaikka yhteinen alkukieli onkin idästä, Uralilta tai Volgan mutkasta, niin DNA-tutkimusten mukaan noin kolmasosa nykysuomalaisten esi-isistä ja noin puolet esiäideistä on tullut vuosituhansien mittaan lännen suunnalta.

Sukututkimuksen keinoin ei ole pystytty selvittämään, ovatko kaikki Henttosen sukuhaarat samaa alkuperää. Mielenkiintoinen kysymys on myös, ovatko Henttoset, Henttiset, Henttuset, Hentut jne samaa alkuperää. DNA-tutkimuksilla nämä asiat saattaisivat selvitä.

Jos testautat DNA:si, olisi hyvä, jos kertoisit siitä sukuseuran puheenjohtajalle. Kerro myös oman sukuhaarasi lähtöpitäjä ja kylä sekä oma haploryhmäsi. Näitä tietoja voitaisiin mahdollisesti koota nimettöminä esim. tänne kotisivuille.